torstai 12. joulukuuta 2013




Olin työharjoittelussa Hämeen Laatutyö OY:llä vuosina 2011-2013. Vuonna 2012-2013 rakensimme Renkoon omakotitalon sekä autotallin. Tässä työssä kerron omakotitalon takapihalle tulevan terassin rakentamisesta.


Terassi rakennettiin betonilaatalle, joka oli valettu aikaisemmin keväällä. Runko tehtiin 48 x 48 kestopuusta, 500 mm:n jaolla, ja se kiinnitettiin betonilaattaan 8 mm:n pikanauloilla. Käytimme 48 x 48 kestopuuta runkotavarana, koska talon toinen asukas on pyörätuolissa ja terassi piti saada samaan korkoon ulko-oven kynnyksen kanssa, että terassille kulku helpottuu.









Runkotavarana oli 48 x 48 ruskea kestopuu.








Reiät tehtiin poravasara BHR 202:lla ja runkopuut kiinnitettiin 8 x 80 pikanauloilla,







Kuvassa näkyy hyvin betonilaatta, jonka päälle terassi tehtiin. Terassi voidaan rakentaa myös esimerkiksi 300 x 300 betonilaattojen tai pilariharkkojen varaan riippuen rakennuspaikasta.





Ruuvasin kaksi rimaa kiinni 48 x 48 runkopuihin, että runkopuut pysyvät paikallaan, kun porasin reikiä ja löin pikanauloja lattiaan.


Runkopuiden kiinnityksen jälkeen aloitin kansilautojen katkaisemisen oikeaan mittaan sekä niiden kiinnittämisen runkopuihin RST-terassiruuveilla.





Kansilautana käytettiin 120 mm x 28 mm uritettua ruskeaa kestopuuta. Kansilautojakin on monia erilaisia malleja. Nykyään on saatavilla jopa komposiitista valmistettuja erisävyisiä lautoja.








Kansilautojen kiinnitykseen käytettiin 4.2 mm x 55 mm terassiruuveja.


Kansilaudat kiinnitettiin Makitan DTD-146z iskevällä akkuporakoneella.






Kansilautojen kiinnitystä. Lautojen välinen rako jätettiin pieneksi siksi, että aikaisemmin mainittu pyörätuolilla liikkuminen helpottuisi eikä roskia menisi lautojen alle. Talon seinän ja kansilaudan päädyn väliin jätettiin myös n. 10 mm:n rako, että ilma pääsee kiertämään.











Kuvassa suurin osa kansilaudoista on paikallaan. Osa laudoista o vielä katkaisematta oikeaan mittaan. Laudat katkaistiin käsisirkkelillä lautojen ollessa jo paikallaan.



 Terassin reunoille tuli vielä kansilaudat kiertämään vaakaan koko terassin matkan. Aidan maalaus jäi kevääseen, koska ilma alkoi olla kylmä.








Aita tehtiin 100 x 100 tolpista, jotka katkaistiin 1200 mm pitkiksi ja kiinnitettiin pilarikenkiin ruuveilla. Tolppien väliin laitettiin ensin vaakaan kaksi puuta, joihin kiinnitettiin laudat pystyyn.. Lautojen väliin jätettiin pieni rako. Koko aidan päälle laitettiin vielä 98 x 48 puu.

Kuvassa terassi ja myös koko talo valmiina. Talo sekä terassi maalataan ensi keväänä.